Henkilöstö 28.5.2021

Pitkä ura luotsina päätökseen: haastattelussa Luotsiliiton toiminnanjohtaja Tapio Tuomisto

Kotkan pitkäaikaisella luotsilla, Luotsiliiton toiminnanjohtaja Tapio Tuomistolla on meneillään hieman erilainen työviikko. 34-vuotinen ura luotsina lähenee päätöstään. Ansaitut kesälomat ja sen jälkeen pidemmät lomat odottavat.

Emme suostuneet päästämään Tapiota vapaaherraksi kyselemättä ensin hieman aatoksia pitkän työuran varrelta.

Muistatko vielä ensimmäistä työpäivääsi Finnpilotissa? Minkälaisella taustalla tulit taloon ja millaisin odotuksin aloitit työt? Tuleeko mieleesi jotain tiettyä muistoa ensimmäisten työpäivien tai työviikkojen ajalta?

​​​​​​​- Aloitin luotsin tehtäväni heinäkuussa vuonna 1987 Saimaalla Varkauden luotsiasemalla. Siihen aikaan Merenkulkuhallitus oli vielä voimissaan ja luotsit olivat valtion virkamiehiä. Virkavalaa en tosin ehtinyt koskaan vannoa, kun aika jäi tilaamatta.

– Tuohon aikaan ns. suuret ikäluokat olivat työpaikoilla hallitseva ryhmä ja joidenkin mielestä myös tulppana nuorempien etenemiselle myös laivojen päällikkötehtävissä. Luotsin virat tietysti kiinnostivat, kun suomalaisen merenkulun lama oli pahimmillaan. Muistan tuon päivän hyvin, kun saavuin Varkauden luotsiasemalle ja päivystävä luotsi esitteli minulle tulevaa toiminta-aluettani kartalta ja kertoi, että voisin lähteä samana iltana hänen mukaansa oppilaaksi tankkilaivaan, joka veisi raskasta polttoöljyä Kuopion öljysatamaan. Matkalla alkoi tulla sydämen tykytystä, kun kuulin luotsin tekevän ilmoitusta Konnuksen sulkuun, että Tangard saapuu 10 min kuluttua Muuraispuroon – siis puroon? – ja puroltahan se koko Leppävirta näyttikin. Jos silloin joku olisi tarjonnut laivalle jobia takaisin pikkulaivan kippariksi, niin tuskin olisin koskaan luotsiksi ryhtynytkään. Saimaalta jäi hyvät muistot. Hienoimpia hetkiä saa hakea, kun kesäaamuna maisemaan avautuu Puijon jylhät maisemat Ollinselältä. Joulukuussa räntäsateella neljä tuntia tutkan ”saappaanvarren” kuva naamassa ei taas tunnu yhtään hienolta muistikuvalta.

Mitkä asiat, ilmiöt tai käytännöt työurasi aikana ovat muuttuneet eniten, joko ihan luotsaustyössä tai työyhteisössä? Entä mitkä asiat ovat säilyneet samoina?

– Laivojen tekninen kehitys oli pitkään verkkaista. Viimeisen 15 vuoden aikana kehitys on kuitenkin ollut suhteellisen nopeaa. Moottoritekniikkaan, polttoaineen kulutukseen ja päästöihin on kiinnitetty yhä enemmän huomiota laivanrakennuksessa. Yleisesti ottaen ympäristö- ja päästökysymykset ohjaavat vahvasti nykyisin kehitystä. Suurin mullistus on kuitenkin navigoinnin avuksi tullut ECDIS-laitteiden myötä, jotka alkoivat yleistyä 2000-luvun alusta lähtien. Vanhempi luotsikunta kuitenkin vannoo ikuisesti tutkanavigointiin ja pitää ECDIS-laitteita vain hyvänä apuvälineenä.

Entä mitä pidät urasi parhaana hetkenä ja/tai mielenpainuvimpana tilanteena?

– Parhaita tai mieleenpainuvia hetkiä on paljon, hyviä ja ei niin hyviä. Jännitystäkin on ollut riittävästi! Joskus on päällikkö kaksin käsin kiitellyt, kun kovassa kelissä on päästy nippa nappa laituriin ja hinaajan voima tuulta vastaan on ollut hiuskarvan varassa. Hienona hetkenä muistuu mieleen 20 vuoden takaa, kun eräs venäläinen pitkän linjan päällikkö oli jäämässä eläkkeelle ja laituriin tulon jälkeen valitteli, kun luotsit joka puolella maailmaa ovat nykyisin niin kiireisiä ja olisiko minulla aikaa jäädä hänen seurakseen syömään. Ja mikäpäs siinä, soitin taksille, että tulisikin vasta parin tunnin kuluttua. Neuvostoaikaisen päällikön läksiäisiksi oli järjestetty laivalla hieno venäläinen illallinen. Tosin luotsi ja päällikkö nauttivat sen kahdestaan päällikön salongissa mennyttä maailmaa muistellen.

Miten olet Luotsiliiton aktiivina ja myöhemmin toiminnanjohtajana kokenut Finnpilotin ja Luotsiliiton yhteistyön vuosien varrella? Minkälaista kehitystä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa on tapahtunut

– 90-luvun laman myötä kaatui Merenkulkuhallitus. Niihin aikoihin siirryin Kotkaan luotsiksi. Merenkulkuhallitusta seurannut Merenkulkulaitos joutui pilkotuksi reilu 10 vuotta myöhemmin. Luotsauksen eriyttäminen omaksi liikelaitoksekseen oli luotsien ja luotsauksen kannalta hyvä ratkaisu. Tuohon saumakohtaan minut valittiin Luotsiliiton pääluottamusmieheksi.

– Liitossa otimme tavoitteeksi luoda laitoksesta luotseille hyvä työpaikka. Uskon, että silloisella Luotsausliikelaitoksen johdolla oli myös samanlaisia tavoitteita. Varsin nopeasti kuitenkin havaitsimme, että haaveet uudenlaisesta luotsilaitoksesta eivät tulisi toteutumaan. Vastakkainasettelu liittojen ja Luotsausliikelaitos Finnpilotin välillä oli hallitsevana tekijänä ja haittana kehitykselle.

– Osakeyhtiö Finnpilot Pilotage Oy on nykyisen johdon aikana mielestäni menestystarina ja lähellä sitä haavetta, mistä haaveilimme liikelaitosta perustettaessa. Jokainen organisaatio ja yritys joutuu matkallaan kriiseihin ja vasta vakavan kriisin aikana paljastuu organisaation vahvuus tai sen heikkous. Luotsausyhtiön kaltaisessa yrityksessä luottamus henkilöstön ja yhtiön johdon välillä on menestyksen perusta. Nykyisen koronakriisin aikana Finnpilot on mielestäni osoittanut myös kykynsä toimia mallikkaasti siinä tehtävässä, mitä varten se on perustettu. Olen toiminut kolme vuotta Luotsiliiton toiminnanjohtajana ja siinä päässyt seuraamaan myös sidosryhmän edustajana Finnpilotin toimintaa asiakasnäkökulmasta. Vaikka katsonkin asioita sisäpiiriläisenä, asiakastutkimukset osoittavat Finnpilotin lunastaneen paikkansa maamme alusliikenteen sujuvana pyörittäjänä, jota myöskään Luotsiliiton edustajien ei tarvitse kansainvälisissä tapaamisissaan hävetä.

​​​​​Entä minkälaisia suunnitelmia eläkepäiville? 

– Mitään erityisiä suunnitelmia minulla ei ole eläkepäiviksi. Vaimo lupasi kauan himoitsemani ylipuutarhurin viran kotona. Luotsiliitossakin on henkilövaihdoksia edessä ja jatkan vielä toiminnanjohtajana tämän vuoden loppuun sujuvien siirtymisten takaamiseksi. Calvadoksen valmistus kiinnostaa, sain ensimmäisen erän juuri kypsytettyä. Kiirettä tietysti pitää, jos ehdin saada vielä 21 Year Old Royal Calvados -erän kypsäksi 90-vuotisjuhliini.

Iso kiitos vielä haastattelusta Tapio ja rentoja kesäpäiviä uudessa elämänvaiheessa!

Lisää luettavaa