Luotsausmaksuja korotetaan maltillisesti vuoden 2017 alusta lukien

Korotuksen keskimääräinen vaikutus luotsausmaksuihin on 1,4 % . Saimaan maksutaso on edelleenkin 26 % rannikon luotsausmaksusta

Luotsausmaksuilla katetaan luotsaustoiminnan järjestämisestä ja valtakunnallisen palveluverkoston ylläpitämisestä aiheutuneet kustannukset. Yhtiön on myös huolehdittava tulorahoituksen riittävyydestä toiminnan kehittämiseen ja investointeihin.

Luotsausmäärissä ei ole odotettavissa kasvua vuonna 2017. Jotta palvelutaso pystytään pitämään samalla tasolla kuin aikaisemminkin, luotsausmaksuja on tarkistettava. Vuodelle 2017 tuleva korotus vastaa myös ennakoitua yleistä kustannuskehitystä.

Korotus toteutetaan luotsauksen perusmaksua korottamalla. Mailikohtaiset hinnat säilyvät ennallaan. Isojen alusten perusmaksu nousee euromääräisesti enemmän kuin pienten. Koska luotsaukseen käytettävä aika kasvaa aluskoon kasvaessa, korotus myös kohdentuu eniten aikaa vieviin luotsauksiin.

Korotuksen laskennallinen vaikutus vuoden 2017 luotsaustuottoihin noin 0,5 milj. euroa.

Muut luotsaukseen liittyvät maksut, kuten luotsauksen odotus-, peruutus- ja tilauksen siirtomaksu säilyvät ennallaan. Myöskään palveluehtoihin ei ole tulossa muutoksia.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Matti Pajulamatti.pajula@finnpilot.fi, 0400 449 493
Talousjohtaja Timo Sirentimo.siren@finnpilot.fi, 040 145 9848

Lisää artikkeleita

  • Vuosaaren satama
    ,
    29.04.2026

    Lähtevien alusten ennakkoilmoitusmalli muuttuu 1.6.2026

    Finnpilotin palveluehtoihin päivitetään ennakkoilmoituksia koskevia muutoksia. Muutokset koskevat Suomen satamista lähteviä aluksia, ja niillä täsmennetään ennakkoilmoitusten antamiseen ja luotsintilauksiin liittyviä aikarajoja ja käytäntöjä. Tavoitteena on…
  • ,
    25.03.2026

    Finnpilotin vuosi 2025: vakaa tulos ennustamattomassa toimintaympäristössä

    Finnpilot onnistui pitämään taloutensa vakaana sekä turvallisuus- ja palvelutasonsa korkeana vuonna 2025, meriliikenteen matalina pysyneistä volyymeista huolimatta. Yhtiön liiketulos oli 0,8 miljoonaa euroa. Vuosi 2025…
  • 23.03.2026

    Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä tunnustusta yhteistyölle

    Rajavartiolaitoksen 107. vuosipäivää vietettiin 21.3.2026. Juhlapäivän tilaisuudessa Rajavartiolaitos palkitsi oman henkilöstönsä lisäksi myös yhteistyötahoja, jotka ovat edistäneet meriturvallisuutta ja viranomaisyhteistyötä Suomessa. Yksi sisäministerin myöntämän Rajavartiolaitoksen…