, ,

Luotsauslain ja Traficomin määräysten mukaiset luotsintilausten pakolliset ennakkoilmoitukset

Muistutus luotsauksen palveluehtojen noudattamisesta

Syyskuun alussa voimaan tullut luotsauslaki ja sen nojalla annetut Traficomin määräykset edellyttävät Finnpilotin palveluehtojen mukaisten pakollisten ennakkoilmoitusten toimittamista luotsinvälitykseen. Ajallaan annettujen ennakkoilmoitusten myötä luotsinvälityksen toiminta tehostuu ja resurssit pystytään keskittämään kokonaistilanteen suunnitteluun ja hallintaan. Vastuu tietojen lähettämisestä on asiakkaalla.

Laissa vaadittujen ennakkotietojen ilmoittamatta jättämisellä voi vakavimmassa tapauksessa olla merkittävä vaikutus luotsauksen ja siten koko alusliikenteen turvallisuuteen. Lain edellyttämiin ennakkoon ilmoitettaviin tietoihin sisältyvät aluksen syväys, luotsaukseen vaikuttavat tekniset puutteet sekä muut luotsauksen tai luotsin turvallisuutta heikentävät seikat. Lisäksi tulee määräyksen mukaisesti ilmoittaa ennakkoon muun muassa arvioitu saapumisajankohta, aluksen lähtöaika, laituripaikka, kulkukorkeus sekä mahdollinen hinaajatilaus. Katso tarkemmat tiedot palveluehtojemme kohdasta 4.2. >>

Puutteelliset tai kokonaan antamatta jääneet ennakkoilmoitukset vaikuttavat kaikkien Finnpilotin asiakkaiden toiminnan sujuvuuteen. Ennakkoilmoitusten puuttuminen tai myöhästyminen vaikeuttaa luotsaustoiminnan suunnittelua sekä voi aiheuttaa esimerkiksi ylimääräisiä kuljetuksia. Ylimääräiset kuljetukset vaikuttavat muun muassa lepoaikojen toteutumiseen ja tätä kautta luotsien saatavuuteen, luotsauksen kustannustasoon ja kuljetuksista aiheutuvien päästöjen määrään. Mahdollisista ylimääräisistä kuljetuksista aiheutuvia kustannuksia voidaan jatkossa joutua perimään asiakkaalta, joka on toimittanut puutteelliset ennakkoilmoitukset, antanut ne määräyksestä poikkeavina ajankohtina tai jopa jättänyt ne kokonaan antamatta.

Finnpilot on seurannut ennakkoilmoitusten toteutumista tehovalvonnalla lokakuun puolivälistä alkaen. Havainnot osoittavat, että aluksilta ennakkoilmoituksia on saatu selkeästi aiempaa enemmän. Meklareiden osalta tilanne sen sijaan on heikompi: ainoastaan 24 % tilausprosesseista on seurantajakson aikana toteutunut palveluehtojen ja siten lain ja määräysten mukaisesti. Finnpilotilla ja Suomen Laivameklarit ry:llä on läheinen keskusteluyhteys ja yhteisenä tavoitteena on luotsausten sujuvuuden varmistaminen.

Lain ja palveluehtojen mukaisten ennakkoilmoitusten avulla saamme luotsaukset järjesteltyä parhaalla mahdollisella tavalla ja minimoimme mahdolliset odotukset. Asianmukaiset ennakkoilmoitukset ajallaan antanut alus saa kiiretilanteessa luotsin ennen muita.

Finnpilot raportoi ennakkoilmoituksissa havaituista puutteista sekä lain ja määräysten vaatimusten vastaisista ennakkoilmoituksista viranomaisille. Tieto viranomaisille lähetetystä raportista toimitetaan myös raportoinnin kohteena olevalle asiakkaalle.

Lue lisää:

Lisätietoja:

  • Sanna Sonninen, luotsausjohtaja, sanna.sonninen(at)finnpilot.fi
  • Jutta Heinisuo, luotsinvälityksen päällikkö, jutta.heinisuo(at)finnpilot.fi

Lisää artikkeleita

  • Vuosaaren satama
    ,
    29.04.2026

    Lähtevien alusten ennakkoilmoitusmalli muuttuu 1.6.2026

    Finnpilotin palveluehtoihin päivitetään ennakkoilmoituksia koskevia muutoksia. Muutokset koskevat Suomen satamista lähteviä aluksia, ja niillä täsmennetään ennakkoilmoitusten antamiseen ja luotsintilauksiin liittyviä aikarajoja ja käytäntöjä. Tavoitteena on…
  • ,
    25.03.2026

    Finnpilotin vuosi 2025: vakaa tulos ennustamattomassa toimintaympäristössä

    Finnpilot onnistui pitämään taloutensa vakaana sekä turvallisuus- ja palvelutasonsa korkeana vuonna 2025, meriliikenteen matalina pysyneistä volyymeista huolimatta. Yhtiön liiketulos oli 0,8 miljoonaa euroa. Vuosi 2025…
  • 23.03.2026

    Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä tunnustusta yhteistyölle

    Rajavartiolaitoksen 107. vuosipäivää vietettiin 21.3.2026. Juhlapäivän tilaisuudessa Rajavartiolaitos palkitsi oman henkilöstönsä lisäksi myös yhteistyötahoja, jotka ovat edistäneet meriturvallisuutta ja viranomaisyhteistyötä Suomessa. Yksi sisäministerin myöntämän Rajavartiolaitoksen…