Maalilla on väliä: testissä ympäristöystävällisemmät pohjamaalit

Veneen pohjaan syntyvää näkkikasvustoa

Finnpilot operoi lähes 60 luotsiveneen kalustoa. Toiminnassamme etsimme jatkuvasti keinoja ympäristökuormituksemme vähentämiseen. Vuonna 2023 testasimme pohjan biosidivapaita silikonipohjaisia maaleja ja myös muuta kiinnittymisenestoteknologiaa veneissämme.

Silikonipohjaisten maalien toimivuudesta ei löytynyt Suomen olosuhteisiin ja luotsiveneiden käyttöön sovellettavissa olevaa tutkimustietoa. Maailmalla tämäntyyppisiä maaleja on kuitenkin jo käytössä. Finnpilotin telakointipalveluiden puitesopimustoimittaja Kewatec ja maalinvalmistajat kiinnostuivatkin maalikokeilusta. Testauksen avulla oli tarkoitus selvittää, miten biosidivapaa maali toimii Suomen meriolosuhteissa. Maalin toimivuuteen vaikuttaa paitsi olosuhteet, niin myös tapa, jolla veneellä ajetaan. Työveneessä maali on suuremmalla koetuksella kuin vapaa-ajan veneissä.

Miten biosidivapaat maalit toimivat

Odotuksena oli, että testatut maalit toimivat niin, että veneen pohjaan ei syntyisi mm. näkkikasvustoa. Veneen pohjaan syntyvät kasvustot kasvattavat energiankulutusta, koska syntyvä kitka hidastaa vauhtia.

– Biosidivapaat maalit toimivat paremmin aluksissa, joilla on paljon ajoa. Tällöin pintaan ei pääse tarttumaan limaa. Vedenpaine huuhtoo epäpuhtaudet pois maaleista, kun venettä ajetaan aktiivisesti. Toisaalta testimaalit ovat pinnaltaan melko pehmeitä ja näin ne eivät kestä mekaanista kuormitusta kovin hyvin. Maalipinnan kuluminen johtuu paljon ulkoisista olosuhteista. Näihin pohdintoihin voimme saada vastauksia vain pidemmän aikavälin testauksella, toteaa Finnpilotin kalustopäällikkö Kai Lavikka.

Testauksen eteneminen

Maalitestaus aloitettiin keväällä 2023 yhteistyössä Kewatecin kanssa. Mukaan maalitestiin valittiin neljä venemaaleja valmistavaa yritystä. Kewatec teki pohjatyön ja kontaktoi maalivalmistajat. Ennen testausta sovittiin yhteiset pelisäännöt sekä valittiin testiin sopivat maalit yhdessä valmistajien kanssa.
– Lähdimme mielellämme maalitestaukseen mukaan, koska ympäristöystävälliset kemikaalit kiinnostavat meitäkin, Kewatecin Jani Ahlberg kertoo.

Testaus oli merkittävä myös maalinvalmistajille, tässä laajuudessa maaleja ei ole vielä testattu aiemmin. Maalinvalmistajat saavat testin pohjalta tärkeää tietoa omaan tuotekehitykseensä.

Markus Stenvall, Kai Lavikka ja Jani Ahlberg tarkastelevat pohjan maalialueita

Testimaalattu luotsivene L238 on käytössä Harmajalla. Kutterinhoitaja Markus Stenvall ajaa työkseen kyseisellä veneellä ja tuntee olosuhteet, joissa sillä ajetaan. Luontevaa olikin, että hän oli mukana testauksen kaikissa vaiheissa. Veneen testimaalaus tehtiin Kewatecin Tolkkisten telakalla. Testattavat maalialueet sijoitettiin veneen perään ja pohjaan. Maalausten jälkeen L238 laskettiin vesille 5.4. Ensimmäinen maalialueiden katselmointi tehtiin 20.6. Toinen maalikatselmointi tehtiin 16.8. ja viimeinen 23.11.

Jokainen katselmointi toteutettiin maalivalmistajien edustajien läsnä ollessa. Kun vene oli nostettu vedestä, tarkasteltiin maalatut alueet heti noston jälkeen. Näytemaalipintoihin syntyneet kasvustot analysoitiin ja kirjattiin ylös heti noston jälkeen sekä uudelleen pinnan pesun jälkeen.

Sekä Markus Stenvall että Jani Ahlberg ovat samaa mieltä testauksen hyödyistä:
– Yllätyin maalin toimivuudesta tässä kokeessa. Testaus toimi hienosti ja osoitti, että biosidivapaan maalin käytössä on paljon mahdollisuuksia, pohtii Jani.
– Testauksesta jäi positiivinen mielikuva. Yllätyin, kuinka hyvin nämä maalit pärjäsivät perinteisille maaleille, toteaa Markus.

Katselmoinnin lopputulosten pohjalta full scale -testiin valittiin Jotun SeaQuest (fouling release). Full scale -testillä pyritään selvittämään maalin kestävyyttä pidemmällä aikavälillä. Valitun maalin testaus jatkuu koko L238:n pohjan maalauksella. Kasvillisuuden muodostumista ja polttoaineen kulutusta seurataan välitelakoinneilla. Biosidivapaiden maalien arvioitu elinkaari on kolmesta viiteen vuoteen.

– Testiaika on vähintään kaksi ajokautta ennen kuin voidaan tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä. Haluamme selvittää maalin takaisinmaksuajan. Tämä maali on kalliimpaa kuin aiemmin käytetty maali, mutta polttoainetta saattaa säästyä veneen pohjan kitkan vähentyessä. Selvitämme maksaako maali itsensä takaisin ennen kuin pitää maalata uusi kerros. Upeaa olisi, jos ympäristöystävällisin vaihtoehto olisi myös elinkaarikustannuksellaan edullisin, pohtii Kai Lavikka.

Maalitestauksia tehdään myös Ruotsin Sjöfartsverketissä. Pohjoismainen yhteistyö toimii tässäkin: aktiivisen vuoropuhelun avulla varmistetaan, että luotsausorganisaatioiden toimesta ei testata samoja maaleja, vaan tuloksia jaetaan naapurimaiden kesken.

Testimaalialueet veneen perässä

 

 

 

Lisää luettavaa