Luotsausmaksut 29.9.2023

Luotsausmaksuihin kahdeksan prosentin korotus 1.1.2024

Finnpilot haluaa taata luotsauspalvelun saatavuuden ja joustavuuden myös epävarmoina aikoina.

Luotsausmaksuja korotetaan 1.1.2024 rannikolla ja Saimaalla 8,0 %. Korotus toteutetaan luotsauksen perus- ja mailimaksua korottamalla. Muilta osin luotsaukseen liittyvät maksut, kuten luotsauksen odotus-, peruutus- ja tilauksen siirtomaksu, säilyvät ennallaan. Saimaan maksutaso on myös tulevana vuonna 26 % rannikon luotsausmaksusta. Venäjän hyökkäyssodan hiljentämästä liikenteestä huolimatta luotsausyhtiön velvollisuus ylläpitää palvelua Saimaalla jatkuu.

Korotuksen taustalla toimintaympäristön muutokset

Suomen ulkomaankaupan vienti- ja tuontimäärien kehitys vaikuttaa merkittävästi alusliikenteeseen ja luotsausmääriin. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama turvallisuuspoliittinen tilanne on luonut epävarmuutta erityisesti vientimarkkinoiden kehitykseen. ETLA:n vienti- ja tuontiennusteiden mukaan kasvua taloudessa on odotettavissa aikaisintaan vuoden 2024 loppupuolella.

Luotsauksen kappalemäärät ovat vuonna 2023 laskeneet noin 12 % viime vuoteen verrattuna. Kesäkuukausina luotsausmäärät laskivat peräti 20 % ja lasku näkyi tasaisesti kaikilla luotsausalueilla. Myös aluskäyntien kappalemäärät Suomen satamissa ovat kuluvana vuonna pudonneet merkittävästi. Luotsattavan liikenteen prosenttiosuus kaikista Suomen satamien aluskäynneistä on kuitenkin säilynyt ennallaan ollen noin 34 %.

Luotsausmääräennuste vuodelle 2023 on 17 500 luotsausta (2022: 20 315 luotsausta). Vuonna 2024 luotsausmäärien ennakoidaan olevan noin 18 500. Saimaan rahtiliikenne on Venäjän hyökkäyksen jälkeen pysähtynyt täysin, eikä Saimaalle ole ennustettavissa liikennettä myöskään vuodelle 2024.

Luotsauksen kustannuksissa näkyvät polttoaineen ja energian hinnannousu ja erityisesti uusiutuvan polttoaineen käyttöön siirtyminen. Yhtiön päästövähennystavoitteen saavuttaminen (-50 % kokonaispäästöistä vuoteen 2030 mennessä) vaatii uusiutuvan polttoaineen käytön lisäämistä vuosittain noin viidellä prosentilla. Myös TES-sopimusten kustannusvaikutukset, työnantajamaksujen nousu, sopimuskorotukset sekä inflaation vaikutus on huomioitu luotsausmaksujen tasossa.

Finnpilot on vastannut luotsausmäärien laskuun säästöohjelmalla, jonka keskiössä ovat säästöt kuljetus- sekä henkilöstökustannuksissa. Polttoainekustannuksia on säästetty ajonopeuksia alentamalla sekä luotsinkuljetuksia yhdistelemällä. Henkilöstön kokonaismäärä on laskenut vuoden 2022 lopun 320 henkilöstä 294 henkilöön (tilanne 29.9.2023). Myös henkilöstöresurssin joustavuuteen on panostettu. Yrityksen investointiohjelmaa on sopeutettu nykyiseen taloustilanteeseen siirtämällä ei-pakollisia investointeja. Säästöohjelman toimeenpano jatkuu vuodelle 2024.

Luotsauksen hinnoittelua tarkastellaan jatkossa kahdesti vuodessa

Aiemmasta poiketen uusi, 1.9.2023 voimaan tullut luotsauslaki mahdollistaa luotsauspalvelujen hinnoittelun tarkastelun kahdesti vuodessa. Uudet hinnat voivat tulla voimaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua edellisen hinnanmuutoksen voimaantulosta. Mikäli hintoja joudutaan tarkistamaan vuoden aikana toistamiseen, aloitetaan keskustelu asiakkaiden kanssa kolme kuukautta ennen suunniteltua hinnankorotusta.

Myös tutkintopalveluiden hinnat julkaistu

Syyskuun alussa voimaan tulleen luotsauslain myötä luotsaus- ja PEC-tutkintojen vastaanottamisesta vastaavat jatkossa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtävään erikseen hyväksymät henkilöt, joilla on pitkäaikainen tausta luotsina tai luotsausvapautettuna toimimisesta. Laki velvoittaa luotsausyhtiö Finnpilotin tarjoamaan tutkintojen vastaanottoa. Finnpilot on kouluttanut tutkintojen vastaanottajia kaikille luotsausalueilleen. Finnpilot viestii tutkintopalveluiden tarkemmasta sisällöstä ja tilausohjeista lokakuun aikana.

Uudet luotsausmaksutaulukot sekä tutkintopalveluiden hinnat on julkaistu Hinnasto ja hintalaskuri -sivulla >>.

Luotsausmaksujen korotuksesta päätti Finnpilot Pilotage Oy:n hallitus kokouksessaan 28.9.2023.

Lisätiedot

Kari Kosonen, toimitusjohtaja, kari.kosonen@finnpilot.fi, puh. +358 40 7414625
Timo Siren, talousjohtaja, timo.siren@finnpilot.fi, puh. +358 40 1459848

Lisää luettavaa